Hannu Salmi ikuisti isosetänsä tarinan – Kuurosokea Frans Leijon oli ihmeellinen yleisnero
Kuurosokea yleisnero Frans Leijon oli legenda jo eläessään: originelli keksijä ja käsityöläinen, joka ei suostunut katoamaan marginaaliin. Kirjailija Hannu Salmi seurasi isosetänsä jälkiä 25 vuoden ajan ja löysi itselleen ennestään tuntemattoman maailman.
Turkulaisessa kahvilassa istuu ystävällinen mies, jota moni tervehtii ohi kulkiessaan. Hannu Salmi tunnetaan Turussa hyvin, eikä ihme: hän on Turun yliopiston kulttuurihistorian professori ja palkittu tietokirjailija, jonka kynästä syntyy toinen toistaan kiehtovampia kirjoja. Salmi on ollut useasti ehdolla Tieto-Finlandiaan, viimeksi syksyllä 2025. Frans Leijon – Kuurosokean ihmeellinen elämä lumosi Finlandia-raadin, vaikka voitto menikin toiselle teokselle.
– Tämä on ollut hyvin henkilökohtainen projekti. Isäni on tietääkseni ainoa elossa oleva, joka on tavannut Frans Leijonin, Salmi kertoo kahvikupin takaa. Hänelle oli tärkeää saada kirja valmiiksi ennen kuin isä täyttäisi 90 vuotta. Ja niin kävikin.
Frans Leijon (1878–1947) oli poikkeuksellinen henkilö. Olisi ollut helppoa nostaa hänet jalustalle ja rakentaa hänen ympärilleen sankarimyytti. Mutta Salmi halusi toimia toisin.
– Historioitsijana haluan kirjoittaa tavalla, joka kunnioittaa menneisyyden ihmistä. En yrittänyt pakottaa Fransia mihinkään muottiin edustamaan jotain ilmiötä.
Fransin kautta avautui kokonainen maailma, josta Salmi ei aiemmin tiennyt mitään.
– Suomen historiasta on vallalla kanonisoitu näkökulma, mutta marginaalista kaikki näyttää erilaiselta, hän pohtii.
– Frans oli sellaisen yhteisön jäsen, johon minä en kuulu. En osaa viittomakieltä. Yritin ymmärtää häntä niillä vajavaisilla keinoilla, jotka minulla oli.
Siksi Salmella oli kaksi testilukijaa: Suomen Kuurosokeat ry:n Anne Metsäpuro ja Näkövammaismuseon Kari Huuskonen. Heidän kommenttinsa auttoivat ymmärtämään Fransin kokemusmaailmaa sokeana ja kuurona.
Villilapsesta yleisneroksi
Kaksivuotiaana kuuroksi ja sokeaksi tullut Frans oppi jo varhain arvioimaan omia taitojaan ja rajojaan. Hän navigoi ympäristössään tunto- ja hajuaistin avulla, nelinkontin kulkien, ja oli hyvinkin toimintakykyinen. Sen saivat naapuruston asukkaatkin huomata, kun kuriton kuurosokea vekara kulki pihoilla omena-, marja- ja munavarkaissa ja päästi lehmiä karkuteille. Tästä huolimatta häntä ylisuojeltiin ja aliarvioitiin, eikä häntä otettu mukaan edes tavallisiin töihin ja askareisiin.
Frans Leijonin elämään vaikutti onnellisten sattumien ketju. Ensimmäinen niistä oli äidin ja isäpuolen muutto Yläneen Vanhakartanon palkollisiksi. Kartanon isäntä, filantrooppi Reinhold Jägerhorn kiinnitti huomiota kuurosokeaan villilapseen ja järjesti pojan Pietarsaaren kuurojenkouluun, opettajatar Anna Heikelin huomaan. Välittävien aikuisten ansiosta Fransin luontainen lahjakkuus alkoi kukoistaa, ja hän sai kielen, jolla kommunikoida. Fransista kasvoi yleisnero, joka kehitteli kaikenlaisia keksintöjä ja rikkoi rajoja. Hänellä oli uskomaton tuntoaisti, päässälaskutaito ja avaruudellinen hahmotuskyky, kyky skaalata erilaisia esineitä mittakaavassa.
– Tämä kertoo, miten tärkeää on antaa jokaiselle mahdollisuus koulutukseen, Salmi toteaa.
Ääni syvältä marginaalista
Tietokirjailijan ikuisuushaasteena on löytää oikeat lähteet oikeista elämänvaiheista. Frans Leijonin jäljittäminen osoittautui kuitenkin keskivertoa työläämmäksi. Hän oli monella tavalla vähemmistöä.
– Hän oli kuurosokea, baptisti ja suomenkielistä työväestöä ruotsinkielisellä alueella, Salmi summaa.
Luterilaiset kirkonkirjat eivät seuranneet baptisti-Fransin elämää. Hän katosi kirkonkirjoista Pietarsaareen muutettuaan, samoin väestökirjanpidosta. Sinnikkäällä työllä Salmi löysi Fransin jäljille. Asiaa toki auttoi sekin, että Frans Leijon oli jo omana aikanaan kuuluisa ja hänestä löytyi lehtijuttuja, haastatteluja sekä muiden kirjoittamia muisteloita. Myös Salmen isä ja sedät muistivat Fransin lapsuudestaan.
Salmelle oli tärkeää, että Fransin oma ääni kuuluisi kirjassa. Lähimmäksi isosetäänsä hän pääsi Fransin ystävän, kirjailija Elsa Heporaudan ansiosta. Heporauta haastatteli Fransia radio-ohjelmassa vuonna 1936. Tulkkia ei ollut, vaan Heporauta luki paperilta Fransin etukäteen kirjoittamia vastauksia. Kommunikoinnissa käytettiin myös kirjainlevyä, joka näytti aakkonen kerrallaan vastaukset. Hannu Salmi sai ohjelman käsikirjoituksen käsiinsä, kun hänen jatko-opiskelijansa löysi sen Ylen arkistosta.
– Sitä lukiessani tiesin heti, että kirja täytyi lopettaa Fransin lausahdukseen ’Olen onnellinen, että olen saanut niin paljon rakkautta osakseni’.
Kuurosokeana Frans oli monessa asiassa toisten ihmisten avun ja hyväntahtoisuuden varassa. Hän piti hyvää huolta laajasta ystäväpiiristään. Sen todistavat postikortit ja lyhyet kirjeet, joita Frans kirjoitti aakkossabluunallaan. Luottamus toiseen ihmiseen oli hänen elämänsä kantava voima.
– Frans heittäytyi elämään kuin rokkistara yleisön joukkoon ja luotti siihen, että hänet otettaisiin kiinni, Salmi luonnehtii hymyillen.
Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 2/2026.
Hannu Salmen teos palkittiin Kunnia-Vimmalla 2026.
