Nainen ja nuori poika dj-pöydän takana.

Apurahat lisäävät omatoimisuutta ja hyvinvointia

Tukilinjan toteuttama kysely vahvistaa apurahojen vaikutuksen saajiensa elämään. Vastaajista 96 prosenttia kertoi osallisuutensa yhteiskuntaan lisääntyneen, ja 99 prosenttia koki omatoimisuutensa kasvaneen.  

Tukilinja toteutti viime syksynä ValueClinicin kanssa kyselyn, jossa haluttiin selvittää, miten myönnetty tuki on vaikuttanut apurahansaajien elämään. Vastauksia kertyi lyhyessä ajassa 549 kappaletta. Näistä 470 oli apurahan saaneilta ja 79 hakemuksen tekemisessä auttaneilta yhteyshenkilöiltä.  

Vastausten piirtämä kuva on selkeä. Tukilinjan myöntämä apuraha ei ole vain taloudellinen helpotus, vaan monelle ratkaiseva tuki arjen sujumiselle, osallisuudelle ja hyvinvoinnille.  

”Saamallani tietokoneella olen pystynyt pitämään yhteyttä eri puolilla Suomea asuviin ystäviini ja saanut paljon uusia ystäviä. Minulla ei ole kavereita tietokoneen ulkopuolella, joten avun saamisella on merkittävä vaikutus elämääni. En ole enää niin yksinäinen”, avaa tilannettaan eräs vastaaja.  

Iso vaikutus hyvinvointiin

Suomessa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden arki ei ole yhdenvertainen – ei palveluiden, osallisuuden eikä omaan elämään vaikuttamisen osalta. Lisäksi vammaisten henkilöiden kokema syrjintä ja esteet nousevat esiin esimerkiksi palveluissa, työelämässä ja sähköisten palvelujen saavutettavuudessa. 

 Kyselyssä korostuvat arjen toimintakyky ja yhteiskunnallinen osallisuus. Vastaajista 96 prosenttia kertoi osallistumisensa yhteiskuntaan lisääntyneen, ja peräti 99 prosenttia koki omatoimisuutensa arjessa kasvaneen.  

Vastaajista 96 prosenttia koki, että yhteiskuntaan osallistuminen lisääntyi apurahan myötä.

Apurahan saajat raportoivat laajasti myös tuen tuomia myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiinsa. Psyykkinen hyvinvointi lisääntyi 98 prosentilla, sosiaalinen hyvinvointi koheni 96,4 prosentilla, ja 89,8 prosenttia vastaajista kertoi fyysisen hyvinvointinsa parantuneen.  

Mahdottomasta mahdollista 

Lähes kaikki vastaajat kuvaavat, että ilman tukea hankinnan tai palvelun saaminen olisi ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta. Apurahat kohdistuvatkin tilanteisiin, joissa tuki todella antaa mahdollisuuksia. Tukea myönnetään työllistymiseen, opiskeluun, harrastuksiin ja aktiiviseen elämään, kuten asioimiseen ja yhteydenpitoon. 

Nykypäivänä esimerkiksi digiasiointi on suurelle osalle ihmisistä välttämätön osa arkea. Apuraha voikin olla suora väline yhdenvertaisempaan osallistumiseen. 

”Omalla kannettavalla tietokoneella olen pystynyt maksamaan laskuja suoraan kotoa käsin. Olen myös käynyt viranomaissivuilla katsomassa omien asioitteni käsittelyä ja päätöksiä”, kertoo eräs kyselyyn vastannut. 

Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 2/2026.