Päivi Montgomery: ”Täsmätyökykyisten potentiaalia ei hyödynnetä tarpeeksi”

Psykologi Päivi Montgomeryn oma työura meni uusiksi ME-tautiin sairastumisen myötä. Montgomery puhuu nykyisin ahkerasti täsmätyökykyisten huomioimisesta työelämässä.

Päivi Montgomery kuvattuna ulkona pyörätuolissa.

Pitkäjänteistä työtä rekrytoinnin yhdenvertaisuuden ja työelämän moninaisuuden puolesta tehnyt psykologi Päivi Montgomery palkittiin vuonna 2023 rekrytointialan kehittäjänä. Montgomery peräänkuuluttaa muun muassa täsmätyökykyisten yhdenvertaista huomiointia työelämässä. 

Täsmätyökykyisellä tarkoitetaan henkilöä, joka pystyy suoriutumaan työstä, jos työolosuhteita mukautetaan hänen tarpeisiinsa sopiviksi. 

”Työolosuhteita mukauttamalla täsmätyökykyinen voi jopa pystyä osa-aikaisena samaan työtulokseen kuin työkykyinen ja kokoaikainen työntekijä”, Montgomery korostaa. 

Työnantajat ja rekrytoijat kaipaavat Montgomeryn mukaan edelleen tukea monimuotoisuuden tunnistamisessa. Inklusiivisuudesta työpaikoilla keskusteltaessa huomioidaan tänä päivänä tasavertaisesti muun muassa eri etnisistä taustoista tulevat ja eri ikäiset työnhakijat, mutta unohdetaan täysin vammaiset. 

”Nykyään työorganisaatioissa pyritään syrjimättömyyteen ja yhdenvertaisuuteen. Silti organisaatioissa saatetaan liittää ennakkoluuloja esimerkiksi vammaisiin. Ihmisillä on vammaisista vierauden kokemus.” 

Tarjolla tukea työllistämiseen 

Montgomery epäilee työnantajien pelkäävän, että täsmätyökykyisten palkkaaminen tuo suuria lisäkuluja. Näin ei kuitenkaan ole, sillä työolosuhteiden järjestelyyn on mahdollisuus hakea tukea työvoimaviranomaisilta. Lisäksi työnantaja voi olla oikeutettu palkkatukeen.

Vammaisilla työntekijöillä voi olla myös mahdollisuus vammaispalvelun kautta henkilökohtaiseen avustajaan, joka voi tarvittaessa avustaa työpaikalla selviytymisessä. 

Tällä hetkellä Suomessa on työelämän ulkopuolella oman alansa osaajia, jotka voisivat auttaa työvoimapulassa koko yhteiskuntaa. He eivät kuitenkaan välttämättä ole täysin työkykyisiä.   

”Olisi yhteiskunnallisesti hyödyllistä ottaa täsmätyökykyisten potentiaali käyttöön. Näin kyseiset henkilöt pääsisivät töihin ja voisivat maksaa veroja. Tietenkin pitää huomioida myös inhimillinen hyöty, mikä tulee siitä, että ihmiset pääsevät osaksi työyhteisöä, ja saavat käyttää osaamistaan”, Montgomery muistuttaa.  

Joustoa työaikanormeihin 

Lähes kaikilla työpaikoilla haetaan pääasiassa ainoastaan täysiaikaisia työntekijöitä, ja tämän vuoksi täsmätyökykyisen voi olla vaikea työllistyä oman osaamisalansa tehtäviin. Montgomery pohtiikin, olisiko asian suhteen mahdollista tarvittaessa tehdä poikkeus. 

”Monet täsmätyökykyiset voivat työskennellä, kun on mahdollisuus osa-aikaisuuteen sekä hybridi- tai etätyöhön. Avoimissa työyhteisöissä, joissa työntekijöiden tarpeet huomioidaan ja on psyykkisesti turvallista, kaikkien hyvinvointi lisääntyy ja työtä tehdään tehokkaammin.” 

Montgomeryn mukaan työnantajia pitää usein muistuttaa siitä, että vammaiset henkilöt ovat yleensä hyvin sitoutuneita työhönsä sekä hyviä ja motivoituneita työntekijöitä. Vammaisilla on myös usein vähemmän sairauspoissaoloja, sillä he pyrkivät pitämään terveydestään huolta, koska he ovat tottuneet siihen käytännön pakosta. He eivät halua sairastua. 
 
”Tutkimusten mukaan myös koko työyhteisön tehokkuus kasvaa, jos siihen kuuluu pitkäaikaissairaita ja vammaisia. Tämä edellyttää, että heidän tuen tarpeensa on huomioitu, muuten vaikutus voi olla päinvastainen.” 

Tilanne voi muuttua nopeastikin  

On hyvä muistaa, että kenen tahansa tilanne voi muuttua työuran aikana esimerkiksi sairauden tai onnettomuuden myötä. 

Montgomery tietää omakohtaisesti, mistä puhuu. Hän sairastui virusinfektion yhteydessä ME-tautiin eli krooniseen väsymysoireyhtymään vuonna 2018. Sairaus muutti kertaheitolla hänen elämänsä. Oli lähellä, ettei kehityspäällikkönä työskennelleen Montgomeryn koko työura olisi päättynyt.  
 
”Yllätyksenä tuli, miten yksin ihminen on muuttuneen työkykynsä kanssa. Sitä joutui itse rakentamaan oman työelämänsä uudelleen. Psykologin koulutus oli onneksi hyvä pohja tälle rakennusprosessille. ” 

Ura-Tädin uraohjaus 

Työelämää rakentaessaan Montgomery loi ensin YouTubeen Ura-Täti-kanavan, jossa hän jakaa työnhaku- ja uraohjausvinkkejä huumorilla höystettynä. Montgomery päätti aloittaa uran myös kirjailijana.  
 
Vuonna 2022 julkaistiin hänen kirjoittamansa kirja Työnhaun psykologia, jossa on kattavasti työntekijöille suunnattua tietoa työnhakuprosessista. Parhaillaan hän kirjoittaa kirjaa ME-taudista, jotta tietoisuus sairaudesta laajenisi. 
 
”Jos työntekijän työkyky heikkenee työsuhteen aikana, pitäisi työnantajan olla valmis kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja työn muokkaamiseksi. Olisi hyvä, jos työpaikoilla löytyisi avoimuutta erilaisille ratkaisuille”, Montgomery muistuttaa. 

Tällä hetkellä rekrytointikonsulttina ja uraohjaajana työskennellessään Montgomerylla on itsellään työpäivien aikana kahden tunnin lepomahdollisuus, joka on huomioitu myös työpaikan ulkopuolella järjestettävinä virkistyspäivinä. Lepomahdollisuuden ansioista Montgomery pystyy antamaan työssään saman työpanoksen kuin muutkin. 

Silta täsmätyökykyisten ja työnantajien välille 

Edistääkseen täsmätyökykyisten työllistymismahdollisuuksia Montgomery perusti viime vuonna yhtiökumppaneidensa kanssa iSetu-yhtiön, jonka verkostovastaavana hän itse toimii. iSetu on hindua ja tarkoittaa siltaa. Yhtiön nimi kuvastaakin siltaa työntekijöiden ja työpaikkojen välillä.  

Yhtiö on Suomen ensimmäinen täsmätyökykyisille luotu työnhakualusta. Täsmätyökykyiset voivat tehdä profiilin iSetun sivuille etsiessään työpaikkaa ja työnantajat voivat jättää sinne työpaikkailmoituksia.  

Yhtiö kannustaa työnantajia luomaan inklusiivisia työpaikkoja ja pyrkii vähentämään työnantajien ennakkoluuloja täsmätyökykyisten suhteen.  

”Täsmätyökykyisten yhdenvertainen kohtaaminen työmarkkinoilla ja heidän työllistymisensä on minulle sydämen asia”, Montgomery tiivistää.  

Päivi Montgomeryn vinkit työnantajille

  •  Tarkista omat ennakko-oletuksesi. Pyörätuoli, rollaattori, kuulokoje tai muu apuväline ei määritä ihmistä työntekijänä.
  • Muista, että mukautuksista usein selviää. Apua voi pyytää vammaispalvelusta tai työvoimaviranomaisilta.
  • Tiimissä pitää keskustella mukautuksista. Pyörätuolin käyttäjän ramppi ymmärretään yleensä hyvin, mutta kannattaa työntekijän luvalla avoimesti keskustella myös siitä, miksi jonkun on esimerkiksi oltava omassa huoneessa tai tehtävä etätyötä.

Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 2/2025.