Digiturva ei toteudu, jos olet riippuvainen muista – saavutettavuus tukee itsenäistä asiointia
Digipalvelut ovat jo osa arkea, mutta kaikille ne eivät ole yhtä turvallisia. Vammaiset voivat jäädä haavoittuvaan asemaan, jos digitaitoja, saavutettavuutta tai tietoturvaa ei huomioida riittävästi.
Digipalvelut ja niiden käytön hallinta ovat olennainen osa arkea palveluiden siirtyessä entistä enemmän verkkoon. Moni vammainen on haavoittuvassa asemassa, sillä heiltä saattaa tutkimusten mukaan puuttua tarvittavia digitaitoja.
Henkilö voi olla myös riippuvaisempi muista ihmisistä, jos palvelu ei ole saavutettava. Riippuvuus toisista ihmisistä ja toisaalta digitaalisista palveluista asettaa vammaiset erityisen haavoittuvaan asemaan. Miten vammaisten turvallisuudesta ja palveluiden saavutettavuudesta huolehditaan?
Digiturvallisuus lähtee omasta toiminnasta: on oltava tarkkana huijausviestien kanssa. Ne muuttuvat jatkuvasti taitavammiksi, ja esimerkiksi verkko-osoitteessa voi olla vain yhden kirjaimen ero oikeaan osoitteeseen. Salasanojen hallintaohjelmat ovat hyvä lisä. Ennen kaikkea on hyvä käyttää kaksivaiheista tunnistautumista.
Kaksivaiheisen tunnistautumisen ohella vahva tunnistautuminen eli pankkitunnuksiin tai muuhun kuin pankkiasiointiin suositeltava mobiilivarmenteeseen nojaava tunnistautuminen on arkipäivää.
Ei tunnuksia muille
OP Pohjolan johtava asiantuntija Kati Piilo muistuttaa, kuinka tärkeää on, etteivät muut pääse käsiksi pankkitunnuksiin.
– Mikäli avustaja pääsee käsiksi vahvan tunnistautumisen välineisiin, voi hän esimerkiksi tehdä tilisiirtoja vammaisen nimissä ja muutenkin monitasoista hallaa.
Piilon mukaan apua voi kuitenkin käyttää esimerkiksi laskun tietojen syöttämiseen, jos voi itse käyttää tunnistautumiseen tarvittavia välineitä. Toinenkin vaihtoehto on.
– Läheiselle voi antaa käyttöoikeudet omaan tiliin, jolloin läheinen voi esimerkiksi nostaa tililtä rahaa ja maksaa laskuja. Tällöin tukena toimiva henkilö käyttää asioinnissa omia tunnuksiaan, ja näin ollen voidaan aina myöhemmin selvittää, kuka tiliä on käyttänyt.
Palveluiden saavutettavuus
Jotta esimerkiksi identiteettivarkauksilta on mahdollista suojautua paremmin, on tärkeää, että palveluihin pystytään kirjautumaan itsenäisesti. Siksi saavutettavuuteen on panostettava.
Nordealla on käytössään näkövammaisille tarkoitettu puhuva Nordea ID-laite. OP tarjoaa pistekirjoitetun avainlukulistan ja tekee jatkuvasti töitä sen eteen, että eri palvelut OP-Mobiilissa ja verkkopankissa toimisivat mahdollisimman tehokkaasti kaikille. Aiemmin OP:lla oli oma OP Saavutettava, joka kuitenkin lakkautettiin, sillä tahdottiin panostaa pääkanavien saavutettavuuteen. Nyt pääkanavat ovat monikäyttöisempiä kuin OP Saavutettava oli.
Kaikilla hyvinvointialueilla käytetään henkilökohtaisen työnantajamallin hallinnointiin Oima-palvelua. Palvelua käyttävät myös työnantajamallin työnantajat eli vammaiset itse. Oiman henkilöstö panostaa siihen, että vammaiset henkilöt kykenisivät navigoimaan palvelussa itsenäisesti.
Luonnonilmiötkin aiheuttavat kriisejä
teknologiaan nojaavassa maailmassa.
– Teemme töitä erilaisten yritysten, kuten Prove Expertisen ja Eficoden kanssa, tehdäksemme palveluistamme saavutettavia. Testaamme niitä simulaatioiden avulla ja muokkaamme palveluja myös käyttäjiltä tulleen palautteen pohjalta. Olemme varmistaneet palvelumme yhteensopivuuden esimerkiksi NVDA-, JAWS- sekä Voiceover-järjestelmien kanssa. Räätälöimme myös Oiman käyttökoulutuksia erilaisille toimintakyvyille, kertoo Viivi Lakkapää Oiman viestinnästä.
Lakkapään mukaan Oima on suunniteltu käsittelemään palkanmaksuun tarvittavia tietoja äärimmäisellä turvallisuudella. Palvelun ytimessä on Visman tietoturvamalli, joka takaa, että kaikki järjestelmässä käsiteltävä data on suojattu alan tiukimpien standardien mukaisesti.
– Tunnistamme, että kolmannen osapuolen apuohjelmistot – kuten näkövammaisia avustavat visuaaliset tulkkaussovellukset – ovat välttämättömiä monille käyttäjille, mutta ne vaativat erityistä huomiota tietosuojan näkökulmasta.
Käyttäjän on tärkeää itse huolehtia, että käytettävät apuohjelmistot ovat tunnettuja ja luotettaviksi tiedettyjä.
Kriisitilanteet haastavat
Myös luonnonilmiöt aiheuttavat kriisejä teknologiaan nojaavassa maailmassa. Vammaiset ja ikäihmiset soittavat apua turvapuhelimella, ja monet käyttävät hengitystä tukevia laitteita. Niissä on varavirta yllättävien sähkökatkojen varalle. Sen sijaan vammainen voi jäädä kotiinsa jumiin, sillä sähköllä toimivat ovet eivät aukea.
Myös inhimilliset virheet voivat aiheuttaa laajoja verkkokatkoksia, kuten kuluneen vuoden aikana on useammankin kerran nähty. Laajemmat kriisit liittyvät kyberhyökkäyksiin, jossa ihmisten henkilötietoihin yritetään päästä käsiksi tai kaataa järjestelmiä. Esimerkiksi Oimassa on varauduttu siihen simulaatioiden avulla, joita järjestetään kerran vuodessa. Jos Oiman nykyinen toimintaympäristö lakkaisi toimimasta hyökkäyksen tai vian seurauksena, siirrettäisiin palvelu toiselle alustalle ETA-alueen sisällä.
Saavutettava viestintä avainasemassa
Kriiseistä selviämisen keskiössä on viestintä, joka antaa ihmisille ohjeet haastavissa tilanteissa navigoimiseen. Korona on oiva esimerkki viime vuosien pidempiaikaisista kriiseistä, vaikka se ei olekaan verrattavissa esimerkiksi sotaan. Ajanjakso opetti viranomaistahoille paljon viestinnästä.
– Silloin huomasimme erityisesti, miten mis- ja disinformaatio saavat tilaa, jos faktatieto ei tavoita ihmisiä, toteaa THL:n erikoissuunnittelija Maiju Mikkonen.
Hän muistuttaa, ettei yksi ja sama viestintäkanava tai viesti tavoita kaikkia. Kaikki eivät esimerkiksi halua, osaa tai pysty hakemaan tietoa viranomaisten sivuilta.
– Monikanavainen toiminta ja yhteistyö eri järjestöjen kanssa auttaa tiedon leviämistä mahdollisimman laajalle.
Lisäksi on olemassa väestöryhmä, jota digiviestit eivät tavoita mutta jotka voidaan saada kiinni perinteisen postin kautta. Pystyäkseen viestimään tehokkaasti viranomaistahojen on kiinnitettävä huomiota myös omaan viestintään.
– On pyrittävä selkeään kieleen, sillä esimerkiksi hankalien termien tai ilmaisujen käyttö voi vaikuttaa siihen, ettei viestiä ymmärretä tai se ei tunnu itselle kohdennetulta, toteaa Mikkonen.
On mietittävä myös ei-sanallista ilmaisua. Kuvitus ja sen kohdentaminen tietylle ihmisryhmälle ovat keskeisiä tiedonvälityksessä. Kun asia on painavaa, kannattaa tekstin oheen miettiä muitakin viestintäkeinoja. Kuvat ja kuvitettu tieto, ääneen puhuttu sisältö tai tekstitetyt videot, joissa käydään jokin asia läpi, ovat tärkeitä saavutettavuuskeinoja.
Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 2/2026. Kuvitukseen on käytetty tekoälyä.