Kaksi miestä pelaa bocciaa pyörätuolista. Mies heittää sinistä palloa.

Aikuisena urheilu-uralle – paraboccia on tekninen ja taktinen laji

Pauli Koivurinne sai vasta aikuisiällä kipinän haastaa itseään urheilussa. Paralympialaisissakin mukana oleva tarkkuuspallopeli paraboccia tarjoaa riittävästi haastetta ja mahdollisuuksia tyydyttää omaa kilpailuviettiä vielä pitkään.

Pauli Koivurinne kertoo olleensa aina innokas penkkiurheilija. Taskusta löytyvät muun muassa kotikaupunki Oulun Kärppien ja AC Oulun kausikortit. 

”Harrastin itse urheilua enemmän viimeksi lapsena. Sen jälkeen se on pitkälti jäänyt, vaikka vielä Lahdessa asuessani kokeilin pyörätuolirugbya muutaman vuoden. Kilpailumielessä en kuitenkaan ole juurikaan urheillut – viime vuosina toiminta on ollut ihan perusliikuntaa vain, kelailua ja sen kaltaista”, Koivurinne kertoo omasta taustastaan.  

Innostus kilpaurheiluun syttyi lopulta 45-vuotiaana, kun keväällä 2024 Nastolassa paralympiavalmennuskeskus Pajulahdessa järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa kansainvälinen World Boccia Challenger -turnaus. 

”Kaverini Saila Luumi oli siellä kilpailemassa. Satuin olemaan lähistöllä, joten menin seuraamaan kisoja. Siellä syttyi kipinä, että pitäisiköhän alkaa itsekin tekemään taas.” 

Luumi on yksi Suomen tämänhetkisistä boccian kärkipelaajista. Hän voitti kyseisessä Challenger-turnauksessa Suomelle historian ensimmäisen parabocciamitalin – pronssisen sellaisen. Paraboccia on pelinä suunniteltu etenkin vaikeavammaisille urheilijoille ja alun perin juuri CP-vammaisille pelaajille, joita Luumi ja Koivurinnekin edustavat. 

Paralympialajina pallopeli on Euroopassa kovatasoinen. Suomella on ollut bocciaedustajia viimeksi vuoden 2008 Pekingin paralympialaisissa. Nyt nykyinen kärkikolmikko Saila Luumi, Vivi Virtanen ja Antti Eemeli Huttunen on pikkuhiljaa kehittynyt sille tasolle, että tavoittelee kansainvälisten ranking- ja arvokilpailuiden kautta paikkoja Los Angelesin 2028 kesäparalympialaisiin. 

Omat pelivälineet kuntoon ja kisakentille 

Challenger-turnauksen yleisön joukossa herännyt innostus vei Koivurinteen nopeasti eteenpäin kisakentille. Hän ehti osallistua jo saman kevään lopussa meneillään olleen paraboccian SM-kauden viimeiseen turnaukseen kilpailun ulkopuolisena pelaajana. Virallisiin tuloksiin hänen pisteitään ei voitu laskea, sillä tuoreella urheilijalla ei ollut kilpailun vaatimaa luokitusta. 

”Kävin siellä lainapalloilla heittämässä. Seuraavaksi menin elokuussa Helsingin Synapsiassa järjestettäviin keskiviikkotreeneihin, jossa piti olla mahdollisuus myös luokitteluun. Se ei kuitenkaan jostain syystä siellä vielä toteutunutkaan.” 

Treenivierailun jälkeen Koivurinne tilasi Tukilinjan Startti-stipendillä rahoitetut omat pelipallot Tanskasta. Hän ehti saada ne käsiinsä viikkoa ennen paraboccian SM-sarjakauden 2024–2025 alkua. Omat pallot mahdollistivat harjoittelun kotikaupungissa, ja niiden kanssa Koivurinne pääsi osallistumaan ensi kertaa virallisesti myös kilpailusarjaan. 

”500 euron Startti-stipendi oli todella hyvä tuki pallojen hankintaan – kotiinkuljetuksen kanssa ne maksoivat aika tarkalleen juuri stipendin verran”, Koivurinne toteaa hintavasta pelivälineestään. 

Pauli Koivirinne (vas.) pelasi Helsingissä järjestetyssä SM-turnauksessa muun muassa Antti Eemeli Huttusta vastaan.

Tekninen ja taktinen laji 

Bocciassa pelikentälle heitetään ensin valkoinen maalipallo jack. Sen jälkeen henkilökohtaisen pelin kaksi vastakkaista pelaajaa, paripelissä vastakkaiset parit tai joukkuepelissä vastakkaiset kolmen pelaajan joukkueet pyrkivät pelaamaan omat kuusi pelipalloaan mahdollisimman lähelle maalipalloa.  

Toinen puoli pelaa sinisillä, toinen punaisilla palloilla. Sisäkentillä pelattavassa parabocciassa viralliset kilpailuissa sallitut pallot ovat nahkaisia ja sekä mitoiltaan että painoiltaan tarkasti säädeltyjä. 

Pallot voi toimittaa kentälle heittämällä tai vaikeimmin vammaisten pelaajien luokissa erityistä pelikourua pitkin vierittämällä ja peliavustajaa kourun asettelussa apuna käyttäen. Kouruluokassa pallon voi työntää korkeassa, liukumäkeä muistuttavassa pelikourussa liikkeelle esimerkiksi kädessä pidettävän tai vaikkapa pelaajan päässään pitämään kypärään kiinnitetyn kapean sauvan avulla. 

Laji vaatii heitto- tai vieritystekniikan hallitsemista, taktikointitaitoja sekä hyvää pääkopan hallintaa. 

”Paraboccian päävalmentaja Jan Huopainen aina sanookin, että tämä laji on 30 prosenttia fyysistä suoritusta ja 70 prosenttia mentaalipuolta. Jälkimmäistä onkin hyvä itsessään haastaa ja kehittyä jatkuvasti siinäkin”, Koivurinne toteaa. 

Toiveena kansainvälinen kilpaura 

Viime marraskuussa Koivurinne pääsi SM-turnauksen yhteydessä myös luokitteluun. Hän sai luokakseen käsin palloa heittävien, manuaalista tai sähköpyörätuolia käyttävien pelaajien luokan BC5. Nyt hänellä on takanaan kaksi ensimmäisen pelikautensa neljästä SM-turnauksesta ja pian edessä on kolmas. 

Nykyisessä kotikaupungissa Koivurinteelle ei ole tarjolla harjoitusmahdollisuuksia ryhmissä tai muiden pelaajien kanssa, mutta päävalmentaja Huopainen on lähettänyt sähköpostitse harjoitteita ja ohjeita heittoihin ja pallojen asetteluun. 

”Näköjään se kilpailuvietti on minussakin olemassa. Sen olen huomannut, kun tässä on pelattu. Kyllä se kiehtoo”, Koivurinne naurahtaa. 

BC5-luokitus olikin pettymys sen osalta, että kyseisen luokan urheilijoille ei tällä hetkellä järjestetä kansainvälistä kilpailutoimintaa. Kansallisiin kilpailuihin he voivat osallistua, jos luokalle on mukana oma tai yhdistetty kilpasarja. 

”Ainakin toistaiseksi tarkoitus on siis osallistua SM-sarjaan ja haastaa siinä itseäni sekä muita. Kovia ne toiset pelaajat ovat kotimaassakin. Katsotaan sitten, miten kansainväliset mahdollisuudet tulevaisuudessa kehittyvät lajin osalta. Kiinnostaisi kyllä.” 

Pian Koivurinnekin pääsee ainakin nauttimaan yleisössä kansainvälisestä huippubocciasta ja kerryttämään siitä oppeja, sillä World Boccia Challenger -turnaus järjestetään taas Pajulahdessa toukokuussa. 

Startti-stipendit

Tukilinja myöntää vuosittain 30 000 eurolla Startti-apurahoja vammaisille liikunnan harrastajille yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean kanssa. 

Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 2/2025. Kirjoittaja on Suomen Paralympiakomitean viestintäpäällikkö.